Marsujen punnitus ja harjaus
Marsujen häkit
Marsujen kynnet tarkistettiin kääntämällä marsut tukevasti selälleen
Marsujen terveystarkastukset sujuivat niin nopeasti että ehdimme vielä tekemään tulotarkastuksen cockerspanieli Oskulle, joka tuli MSO:n koirakenneliin hoitoon. Kennelillä tehdään aina tulotarkastus hoitoon tuleville koirille, jotta koirien yleinen kunto ja terveys saadaan selville. Samalla myös ilmenee jos koira on esimerkiksi sairas. Näiden tarkastusten avulla ehkäistään siis myös tautien leviäminen eri koirien välillä.
Aloitimme tulotarkastuksen tekemisen Oskulle laittamalla sille kuonokopan (kuonokoppa laitetaan kaikille tarkastettaville koirille, koska koirat eivät ole tuttuja ja emme voi tietää miten ne käyttäytyvät esimerksiksi korvia tarkastettaessa) tarkastamalla tavalliseen tapaan ensin silmät, nenän, hampaat, korvat, jonka jälkeen tarkistettiin turkki, tassut, kynnet ja yleiskunto sekä punnittiin koira. Myös koiran käyttäytyminen arvioitiin, jotta sitä osataan käsitellä sille sopivalla tavalla. Kaikki tiedot kirjattiin ylös mahdollisia myöhempiä toimenpiteitä varten, esimerkiksi kynsien leikkuu tms. Lopuksi siivosimme paikat pesemällä lattiat ja pyyhkimällä pöydät huolellisesti, mikä estää myös mahdollisten tautien leviämistä.
T. petsit
T. petsit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti