Aloitimme esittelykierroksen yhdestä kasvihuoneesta, jossa kasvatettiin salaattia. Salaatin kasvatukseen oli kehitetty hyvin ekologisia ja järkeviä ratkaisuja kuten esimerkiksi se että sama vesi kiersi vesijohtoja pitkin useita kertoja eikä ylimääräinen vesi valunut viemäriin ensimmäisen kastelulerran jälkeen vaan se käytettiin vielä useamman kerran uudestaan. Ylijäänyt vesi kulki koneen läpi, joka mittasi siinä olevat ravinteet ja lisäsi puuttuvat jotta kasvit saavat vedestä tarvittavat ravinteen toisellakin käyttökerralla.
Seuraavaksi siirryimme kuuntelemaan hieman tietoa kasvihuoneiden lämmitysmenetelmistä. Ennen lämmitykseen oli käytetty öljyä, mutta nykyään on kuitenkin siirytty taloudellisesti kannattavempaan turpeeseen, jolla lämitettiin siis mm. kasvihuoneet kylmillä säillä.
Lämmitysmenetelmien käsittelyn jälkeen pääsimme tutustumaan 2 kasvihuoneeseen joissa kasvatettiin Kannuksen kauppapuutarhan päätuotetta, kurkkua. Kävimme aluksi kasvihuoneessa jossa kurkun taimet olivat vielä suhteellisen pieniä, jonka jälkeen siirryimme kasvihuoneeseen jossa oli melkein kypsiä kurkkuja. Kurkkuja ei myrkytetä millään aineilla, mutta kurkkukasvin lehdelle ripotellaan pientä murua joka sisältää pieniä kurkuille harmittomia eliöitä, jotka taas huolehtivat siitä että kurkkuja vahingoittavat eliöt pysyvät poissa.
Kurkkuja suojaavia eliöitä purujauheen seassa
Kurkkuja suojaavia eliöitä purujauheen seassa
Isompia kasveja, joissa kurkut olivat jo melkeen valmiita poimittaviksi.
Lopuksi saimme kaikki vielä matkamuistot Kannuksen kauppapuutarhalta:)
T:Petsit2k16
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti